Tänään minulla on päälläni merenvihreä pusero, jossa on valtava rusetti. Olen myös syönyt monta luumuhillolla täytettyä pullaa. Myös? Asiat eivät tiettävästi liity toisiinsa mitenkään. Olen käyttänyt vihreää rusettipaitaa viimeisen viikon, mutta pullia olen syönyt vain tänään ja eilen.

Pullat tulevat mieheni kotimaasta - tahtoo sanoa, että pullien resepti tulee sieltä - ja ne ovat mieheni leipomia. Mieheni tykkää leipoa. Hänestä olisi pitänyt tulla sokerileipuri, niin hyvin hän osaa tehdä sokerikakut, täytekakut, Sacher-tortut ja kahvikakut. Puhumattakaan hedelmäisistä piiraista saatikka tumman luumuhillon sisältämistä sisaruspullista.

Pullataikina tehdään kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Ei puhettakaan, että munat ja sokeri vatkattaisiin vaahdoksi ja yhdistettäisiin maitoon sekoitettuun hiivaan. Ei tosiaankaan. Munista erotellaan keltuainen ja valkuainen. Valkuainen vatkataan kovaksi vaahdoksi, niin kovaksi, että kulhon voi kääntää vaikka ylösalaisin eikä vaahto karkaa minnekään. Keltuaiset ja sokerikin vatkataan vaahdoksi. Siitä tulee ilmavan kuohkeaa. vanhoissa keittokirjoissa sanotaan "Me erottelemme keltaiset ja vatkaamme ne sokerin kanssa kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahdosta saa kuohkeamman, jos panemme mukaan ripauksen suolaa."

Minua on aina huvittanut tuo me. ketkä me? Sairaalassakin on tapana puhua meistä. Onko meidän vatsamme toiminut hyvin? Onko meillä kuumetta?

Voi tietysti olla, että olen kuumeinenkin, vatsani ainakin toimii, Kiitos luumupullien. Kaloreita niistä ei puutu. Tunnen kun ylimääräiset kalorit tunkevat lanteilleni, asettuvat taloksi ja kutsuvat ystävänsäkin viettämään lokoisia aikoja.

Mieheni tykkää minusta pullukkana. Tai sitten ei. Ehkä olen helpompi tällaisena, mukautuvana, vähän tyytyvänä, itsestäni ei-mitään luulevana?