Lokakuun loppu ja vielä kaunis syksy. Olen elänyt vihreässä rusettipaidassa suurinpiirtein puolitoista viikkoa. Ostin sen perjantaiaamuna ja panin päälle jo heti illalla. Sitten oli välissä yksi viikko ja nyt mennään jo tiistaissa. Kiinnyn nopeasti joihinkin vaatteisiin niin, että käyttäisin niitä päivästä toiseen, viikosta ja kuukaudesta toiseen.

Paheistani mainitsin jo edellä, lisättäköön siihen vielä yksi: olen nuuka vedestä. Pesukone pyörii yösähkön aikaan, mutta vain silloin kun se on todella, todella täynnä. Eivätkä vaatteetkaan nopeasti likaannu. Ihme kyllä pukeudun siististi töihin lähtiessä, vaikka työpaikalla ensi töikseni riisun kaiken ja vaihdan työpukimiin. Niin tekevät muutkin. Pukuhuoneessa näkee hauskoja asuja ja kauniita kenkiä ja laukkuja. Yksi työtoveri etenkin, keski-ikäinen hänkin, ostaa luovasti kirppikseltä ja uffista kaikenlaista. Sitten on nuori nainen, joka juoksee viimeisimmän muodin perässä ja jolla tuntuu olevan joka kerta uudet vaatteet. (Meidän palkalla!) Kolmas ompelee vamppivaattensa itse, neljäs pihtaa ja ruinaa niin kauan, että saa miehensä tai äitinsä ostamaan itselleen isommat hankinnat, takit ja saappaat. Ihmettelen sellaista hiukan, hänkin on sentään jo viidenkympin.

Pukuhuoneeseen ne eroavaisuudet sitten jäävät, ja salin puolella meillä on kaikilla sama univormu päällä. Tumma alaosa, yleensä housut, jakku tai pusero on talon puolesta ja aina viimeisimmän muodin mukaan. Kaikkien päällä ne eivät istu, eikä kulloinenkaan väri sovi jokaiselle. Ja kuitenkin meidän on näytettävä freesiltä ja hehkeältä ja edustavalta.

Viime vuonna ostin cd-sarjan The House of Elliot. Muotitalon ompelimossa on kaikilla sievät työtakit. Sellaisen toivoisin meillekin. Eikö myymälän henkilökunta näyttäisi heti osaavammalta yhtenäiset hyvinistuvat työtakit yllään, mittanauhat kaulasta roikkuen, neulatyyny käsivarressa? Heistä välittyisi auktoriteetti ja pätevyys aivan eri lailla kuin jossain väsyneensinisessä polyestertakissa ja epämääräisissä kengissä kuljeksivalta työntekijästä.

Työtakit olisivat mukavan vanhanaikaisia. Sitten otettaisiin vielä yhteispotretti myymälän edessä ja ripustettaisiin se kaupan seinälle. Taidan kaivata johonkin muuhun aikaan, nykyhetki ei jaksa kiinnostaa.

Omat vaattet eivät siis kulu eivätkä pahemmin likaannukaan. Kuitenkin ostan lisää. Minun on pohdittava tätä ristiriitaa hieman tarkemmin.