Jos töiden loppumisen ja yön alkamisen väliin jäisi pitempi aika, ehtisin tehdä vaikka mitä. Näinollen, iltauninen kun olen, aikaa jää parisen tuntia. Olen seitsemältä kotona ja tätä kirjoittaessani kello lähestyy puolta kymmentä. Kymmeneltä olen useimmiten jo sängyssä.

Olen ehtinyt syödä illallista (lohta, tarhonyaa ja ruusukaalia), katsoa kaksi jaksoa Kauniita ja rohkeita läppäriltä (tylsää) ja tarkastaa meilini (viisi uutta). Yksi meileistä vaati toimenpiteitä. Tarkistin asian ja kirjoitin vastauksen. Siinä sivussa olen juonut kolme kupillista yrttiteetä, kaksi pullollista - öhöm - siideriä, ja imaissut kolme-neljä suklaapatukkaa. (Ei ihme, etten laihdu.)

Töissä oli ihan tavallinen päivä. En rakasta työtäni, vaikka olen siinä hyvä. Työtoverit tekevät työstäni työhön menemisen arvoisen. Tyypittelen herkästi ihmisiä, ja olen tyypitellyt työtoverini näin:

  • Kukkaistyttö. Vanha hippi. Pukeutuu kirppislöytöihin ja julistaa vapaata rakkautta ja työväenaatetta. Lähestyy kuuttakymppiä, olento keijukaismaisen hoikka, hiukset pitkät ja laittamattomat, meikkiä tuskin nimeksi. Edistyksellisiä mielipiteitä ryyditettynä vanhan kansan viisauksilla. Selkeä hiljainen johtaja.
  • Kahvinkeittäjä. Emäntäkoulun käynyt blondi, hyvin ristiriitainen hahmo. On nöyrä ja peräti nöyristelevä ylempiään kohtaan, mutta käskyttää miestään ja lapsiaan. Nuorin pääsi hiljattain ylioppilaaksi. Lapsi olisi halunnut jatkaa yliopistoon, mutta Kahvinkeittäjä esti tämän opiskelut tienaustasoon vedoten. Yksivuotisen ammattikoulun jälkeen lapsi toimii palvelualalla. Pomottajan elkeitä.
  • Besserwisser. Opintoja, gradu, kieliä ja ulkomaankokemusta. Mitä hän tekee kaupassa? Myös pomottajan elkeitä. Hän ja Kahvinkeittäjä ottavat usein yhteen. Itse asiassa Kahvinkeittäjä ottaa yhteen melkein kaikkien kanssa.
  • Jääkärin morsian. Liitossa hyvätuloisen, isänmaallisia arvoja tunnustavan miehen kanssa. Tuntee syyllisyyttä erolapsitaustastaan, aviottomasta lapsestaan. Antaa herkästi periksi miehen mustasukkaisuudelle.
  • Jääkuningatar. Nuori ja napakka, tietää mitä tahtoo elämältään. Pradan paholaisen nuorempi inkarnaatio. Riidoissa Kukkaistytön kanssa.
  • Vapaa nainen. Vanha mutta piukka ja nätti. Musta tukka, mustat vaatteet, klassinen ulkoasu, vihjaileva olemus. Puhuu vain ja ainoastaan itsestään, ei kuuntele toista, johtaa jokaisen keskustelun takaisin itseensä. Nähdään useimmiten nuoren miehen kainalossa.
  • Superblondi. Ei niin blondi kuin luulisi. Ollut toki nuorempana valokuvamallina, mutta itse asiassa piinkova bisnesnainen. Harhauttaa pukeutumalla vaaleanpunaiseen.
  • Sotalapsi. Pelottavan hyvämuistinen, tuntee jokaisen, muistaa jokaisen.
  • Aidanalittaja. Tekee työnsä rimaa hipoen, muistaa työehtosopimuksen sanatarkasti ja vetoaa siihen jatkuvasti. Ei ihme, että hänet poistettiin "taloudellisista ja tuotannollisista syistä". Kuuleman mukaan työntelee uudessa paikassa täydennyskärryjä hitaasti ja harkiten.

Olenko hieman ilkeä? Taidan olla. Aiheesta voisi jatkaa, ja jatkankin varmaan toisen kerran. Nyt on taas jo nukkumaanmenoaika. Mies pyrähti juuri oviverhon takana ja huuteli suihkuun. Siellä on kuulemma "kuumat paikat". Täytyypä mennä tarkistamaan.